Budjettihiiri

Asiakkaideni palautetta

"Sulla on jäätävän kova energia lavalla ja sä oot tosi valovoimainen puhuja. Sussa on karismaa, jolla osaat ottaa lavan haltuun."
Helena Rostedt, Sijoitakuintavis
"Sä oot aivan mielettömän valovoimainen puhuja! Sun tekeminen tulee sydämestä ja aidosta halusta mikä paistaa kauas!"
Jenna Mattila, Rahabalanssi
On kyllä totta, kun sanotaan, että viestin perillemenossa 10 prosenttia tulee itse sanomasta ja 90 prosenttia esiintyjän/luennoitsijan karismasta, tyylistä, innostuneisuudesta ja uskottavuudesta. -Olet todella kovan luokan esiintyjä, joka pystyy vangitsemaan yleisönsä ja saamaan asian perille. Erityisen tärkeä yksityiskohta oli myös kierrevihkosi, johon olit  kerännyt tuloja ja menoja vuosikausia. Näin digiaikana oppilaiden on tärkeä huomata, miten paperinen kirjanpito auttaa oman talouden halllinnassa ja suunnittelussa.
Riitta Korpinen, AI, YH ja HI lehtori. Maunun koulu, Rusko
Parasta oli, että tämä luento sopii kaikista taustoista tuleville nuorille! Etenkin nuoria koskettavat esimerkit, innostunut ja selkeä esiintyminen sekä johdonmukainen eteneminen, niin että mielenkiinto säilyi koko ajan, oli todella hienoa!
Oppilaanohjaaja Juudit Hurtig, Syvälahden koulu
Nuorten kielellä, selkeästi esitetty, ydinasioihin keskittyvä ja erilaiset rahatyypit huomioiva kokonaisuus!
Oppilaanohjaaja Hannu Saarinen, Ilmaristen koulu
Olimme kuulleet Henrin esityksistä kehuja, emmekä todellakaan turhaan – Henri veti huikean hienon esityksen asiantuntevasti ja just sopivan rennosti. Meidän koko porukka piti kovasti kuulemastaan ja saaduista opeista. Kiitos Henri!
Rento Innovations Oy
“Kerroit todella laajasti ja selkokielisesti säästämisestä ja sijoittamisesta. Varsinkin tällaiselle kuka ei tiedä vielä hirveän paljon näistä, mutta kiinnostus on kova, voin todella lämpimästi suositella Henrin valmennusta.”
Kalle, yksilövalmennettava
"Rento meininki, mutta silti tiukkaa asiaa! Hyvää tekemistä!" "Hyvät esimerkit mihin sijoittamista verrattiin esim. urheiluun ja tasapainoiluun. Mahtava esitys ja ei jäänyt mikään mietityttämään tai epäselväksi. Sai innostuksen lähteä sijoittamaan." "Mikä oli parasta koko koulutuksessa? Ihan kaikki. Pidin koko setistä."
Vesa, Jere ja Mira Rento Innovations Oy:lta
Otin henkilökohtaisen valmennustunnin osake & rahastosijoittaminen aiheena. Syy miksi otin koulutuksen on se että oma arki on aivan liian kiireinen jotta ehtisin perehtyä osake ja rahasijoittamiseen, miten se toimii ja mitä kannattaa ottaa huomioon. Koska asun Espanjassa koulutus toteutettiin verkkovalmennuksena ja se toimi aivan loistavasti. Tekniikan puolesta kaikki sujui ongelmitta ja sisällön puolesta tosi rennolla mutta ammattilaisella otteella Henri opetti yhden jos toisenkin asian sijoittamisesta ja teinkin heti tunnin jälkeen ensimmäiset talletukset Nordnettiin! 🙂 Kuten Henrikin painotti niin sijoittaminen on pitkäjänteistä työtä joten hedelmiä en lähde vielä ensi viikolla poimimaan. Mutta jos tämän tyyppinen valmennus johtaa pitkällä aikavälillä suuriin tuottoihin omassa portfoliossa, niin Henrin palvelun hinta tuntuu mitättömän pieneltä 10-20vuoden päästä. Suosittelen lämpimästi Henrin palveluita jos haluatte energistä ja hyvin organisoitua valmennusta! 🙂
Kevin Kluszewski, yksilövalmennettava
“Avasit hyvien ja konkreettisten esimerkkien avulla, miten kulut vaikuttavat sijoitusten tuottoon. Tästä innostuneena aloin suhtautumaan kriittisemmin minulle aiemmin tarjottuihin palveluihin ja tästä edespäin osaan vaatia parempia perusteluja sijoituspalveluita tarjoavilta myyjiltä! Kiitos, että innostit tässä asiassa!”
Juuso, yksilövalmennettava
“En jaksanut aiemmin perehtyä sen enempää sijoittamiseen, mutta äijän sisällöntuotannon avulla innostuin. Siihen päälle vielä henkilökohtainen valmennus, jossa hyvin kävit läpi muun muassa kulujen vaikutusta tuottoon, oli kirsikka kakun päälle, jonka pohjalta osaan paremmin vaatia myyjiltä perusteluja eri sijoitustuotteille”
Saku, yksilövalmennettava
“Kerroit todella laajasti ja selkokielisesti säästämisestä ja sijoittamisesta. Varsinkin tällaiselle kuka ei tiedä vielä hirveän paljon näistä, mutta kiinnostus on kova, voin todella lämpimästi suositella Henrin valmennusta.”
Nea, yksilövalmennettava
“Aloin näkemään ja uskomaan, että sijoittaminen ja sitä kautta taloudellisten unelmien saavuttaminen on mahollista ihan jokaiselle vaiks en tienny hirveesti entuudestaan. Korkoa korolle-efekti ja sen ymmärtäminen oli mullistavinta! Kiitos huikeesta valmennuksesta!”
Tomi, yksilövalmennettava
"Tarinasi motivoi suuresti jahtaamaan omaa unelmaani entistäkin enemmän!! Sain uskoa, että pääsen itsekin vielä todella pitkälle!" "Parasta oli sun positiivisuus" "Aina ei tarvii paljon rahaa, että on onnellinen. ❤" "Oot tietäväinen ja kiva tyyppi!" "Sun energia...WOW!" "Äijä tekee hyvää duunii talousosaamisen levittämisessä" "Varmaankin se että omia menoja kannattaa kirjata ylös jotta huomaa mihin raha oikeasti kuluu" "Mieleen jäi ehkä se, miten luokitella itsesi rahankäyttäjänä ja sijoittaminen😁" "Oli rento ja hyödyllinen oppitunti. Rahankäyttö jäi parhaiten mieleen ja sai miettimään miten käytän rahani.😎" "Ehkä se että jokaisen ois hyvä ymmärttää ettei voi elää ylivarojen ja se että, että pienikin osa on hyväksi laittaa säästöön tuloista" "No rahan käyttöön liittyvät asiat parhaiten ku ite onnistun aina tuhlaamaan rahani melkei heti ku saan ne. Taisin oppia jotain👍 Hyvä ja kiinnostava tunti" "No varmaa se mite sitä rahaa kannattaa pistää aina vähä säästöö nii sit sitä on joskus" "Pitää yrittää saavuttaa unelmii" "Hyvä esitys tänään oli🥳Mieleen jäi eniten sijoittaminen , ja joo jaksoi ainaki kuunnella sua just "esiintymistyylin" takia." "Tän päivän esitykses oli parasta se et puhuit monest eri asiast kattavasti ja innokkaasti eniten mieleen jäi että kirjaa menot ylös että tietää onko varaa esim juhlia" "Oli tosi kiinnostava ja mukaansa vetävä!" "Rahankäyttö ja unelmien saavuttaminen jäi päällimäiseks mielee🙂" "No oon kiinnostanu siitä sijoittamisesta ja se menojen kirjottaminen ylös jäi mieleen et pitää testata" "Esitys oli mielenkiintoinen ja sitä oli kiva kuunnella. Se oli hyvä! Mieleen jäi ehkä eniten unelmien saavuttaminen ja sijoittaminen.😊" "Sinun positiivinen asenne ja hyvä opetus" "Minun mielestäni se rahan säästäminen/sijoittaminen oli hyvä vinkki ja tästä lähin ajattelin nostaa tietyn määrän rahaa tuloistani säästöön, että ei tuhlaisi niitä ns. mihinkään turhaan."
Yläkoululaisten fiiliksiä Oma talous tutuksi puheenvuoron jälkeen
Henri Hujala on miellyttävä ja rauhallinen esiintyjä, jonka vahvuus on taito puhua talousasioista ymmärrettävästi ja niin, että nuoret innostuvat.  Hän murtaa myyttejä ja tiukassa istuvia uskomuksia rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä. Oppilaanohjauksen näkökulmasta oli hienoa, että luennoitsija myös kannusti ja rohkaisi nuoria kouluttautumaan, kokeilemaan monipuolisesti erilaisia juttuja, tavoittelemaan unelmia, tarttumaan tilaisuuksiin ja yrittämään. Talousosaamisen myönteiset puolet tulivat esille konkreettisella ja kivalla tavalla. Rahasta puhuminen on meille usein vaikeaa, kankeaa ja hankalaa. Rahaan liittyy paljon salailua ja vaikenemista. Talousasiantuntijat ja analyytikot puhuvat rahasta joskus niin vaikeasti ja monimutkaisin sanakääntein, että tavallisen kansalaisen on sitä vaikea ymmärtää.  Henri Hujala osaa puhua nuorille talousasioista mietitysti ja mieleenpainuvasti omista ja nuorten kokemuksista ammentaen. Hän osaa herättää nuoretkin kuulijat ajattelemaan omaa rahankäyttöään ja omaa talouttaan uudesta näkökulmasta, inhimillistä puolta unohtamatta.
Oppilaanohjaaja Outi Koski, Maskun Hemmingin koulu